Frakin pukeminen

Frakki on arvokas juhlapuku ja siihen kuuluu monta asustetta itse puvun lisäksi. Asusteiden, nappien ja tarvikkeiden kanssa voi mennä sormi suuhun, mutta näillä yksinkertaisilla ohjeilla puet frakin oikein ja hyvin istuvasti.

Frakkikokonaisuuteen kuuluu frakkitakki, frakkihousut, frakkipaita, frakkiliivi, frakkipaidan rintanapit, frakkipaidan kalvosinnapit, valkoinen solmuke, valkoiset olkaimet eli henkselit, taskuliina sekä kiiltävät lakerikengät.

Akateemisissa tilaisuuksissa, herrojen kesken ja muissa erikoistilaisuuksissa käytetään mustaa lliiviä. Tällöin taskuliina jätetään laittamatta ja käytetään mattamustia kenkiä.

Arvo- ja kunniamerkit laitettaan vasempaan rintaan ja noudetataan kunniamerkin antaneen tahon esillepanokäytäntöjä.

Frakkipaita

Frakin pukeminen alkaa frakkipaidasta. Kun frakkipaita on puettu, napita se ensin edestä kiinni. Kauluksen nappi laitetaan kiinni ensin, sen alapuolella on 2-3 tyhjää napinläpiä joihin tulee frakkipaidan rintanapit. Sen jälkeen on muutama ”piilonappi” joka napitetaan työntämälä nappi napinläpeen ja lopuksi kaksi normaalia nappia jotka napitetaan kiinni. Kalvosinnapit laitetaan frakkipaidan hihan napinläpien läpi ja kiiniitetään niin, että helmiäinen on sivulle eli ulospäin.

Vinkkinä suosittelemme laittamaan frakkipaidan rintanapit kiinni valmiiksi alempaan etukankaaseen, ennenkuin paidan laittaa päälle. Näin napit on helppo napittaa kun paidan on pukenut päälle.

Frakkihousut

Seuraavaksi puetaan frakkihousut. Frakkihousut tulevat ylös, vyötärölle asti lähelle napaa. Frakkipaita tulee frakkihousujen alle, suorista jo tässä vaiheessa frakkipaita että se on edestä tasainen. Frakkihousujen tulisi laskeutua kevyesti kenkien päälle kun ne ovat oikean pituiset.

Olkaimet

Frakkihousujen kanssa käytetään aina olkaimia. Ne pitävät housut oikealla korkeudella – eli vyötäröllä, ei lantiolla. Olkainten tarvitsee olla tarpeeksi kireällä että housut pysyvät ylhäällä ja haaroissa ei ole turhaa tilaa, mutta ei niin kireälle että frakkihousut painautuvat haaroväliin.

Frakkisolmuke

Valkoinen solmuke on mieluiten itsesolmittava mutta valmiiksi solmittu käy myös, kunhan se on oikeanlainen ”vohvelikankaasta” tehty frakkisolmuke. Frakkisolmukkeen tulee olla paidan kauluksen myötäinen, mutta niin kireä että kaulus rypistyy. Jos frakkipaidan niskassa on lenkki josta solmukkeen voi pujottaa, vie solmuke sen kautta niin se pysyy käytössä paikoillaan. Kun solmuke on sidottu tai kiinittetty eteen, taita frakkipaidan kaulukset solmukkeen taakse.

Frakkiliivi

Frakkiliivi on takaa avoin ja se puetaan päälle peittämään vyötärö eli paidan ja housun yhtymäkohta. Usein frakkiliivissä on säätö niskassa korkeutta varten ja selässä kireyteen. Älä laita liiviä liian kireälle, ettei se nouse vyötärön päälle, mutta jätä pieni pingoitus että liivi pysyy paikallaan keskellä ja vyötärön päällä. Frakkiliiviä tulisi näkyä n. 1-2 cm frakkitakin alta. Frakkiliivin kaikki napit kiinnitetään. Taskukello laitetaan frakkiliviin taskuun ja kiinnitetään liivin napin lövitse.

Lakerikengät

Kengät on hyvä pukea ennen takkia. Avaa nauhat ja käytä kenkälusikkaa pukiessasi frakkikengät. Solmi nauhat niin etteivät ne aukea käytön aikana.

Frakkitakki

Pue seuraavaksi frakkitakki. Suosittelemme pitämään kiinni hihansuista takkia puettaessa, jotta paidan hihat eivät jää rypistyksiin takin hihan sisään. Frakkitakki jää edestä avoimeksi eikä sitä kiinnitetä millään tavalla. Frakkipaidan hihat tulisi näkyä takin alta 1-2 cm, samoin kuin frakkiliivin. Hyvin istuva takki on hartioista tasainen eikä purista.

Taskuliina

Valkoinen taskuliina taitetaan niin että siitä saadaan tasainen viiva näkymään rintataskusta ulos 1-2 cm. Kun frakkipaidan hihaa, frakkiliiviä ja taskuliina näkyy saman verran, lopputulos on symmetrisen viimeistelty.

 

Etsitkö frakkia, smokkia tai pukua?

Vaivattomin tapa hankkia frakki, smokki tai juhlapuku on sovittaa paikan päällä. Mikäli kokoasi löytyy hyllystämme, saat puvun heti mukaan odottamatta.

Lisää kirjoituksia